Refleksologia on perinteinen hoitomuoto – vastaanotto Turussa

Ota yhteyttä

Vastaanottoni Refleksologia Peace on perustettu jo vuonna 2009, josta lähtien olen tarjonnut asiakkailleni laadukasta ja kokonaisvaltaista hyvinvointia edistävää vyöhyketerapiaa. 

Tutustu vyöhyketerapian historiaan sekä hoidon vaiheisiin ja ota yhteyttä, niin keskustellaan tarkemmin tilanteestasi ja siitä, miten voisin olla parhaiten avuksi sinulle.

Mitä refleksologia eli vyöhyketerapia on?

Refleksologia perustuu ikivanhaan hoitomuotoon, jota on käytetty eri puolilla  maapalloa jo tuhansia vuosia. Se kehittyy jatkuvasti hoidoista saatujen  havaintojen sekä kokemusten myötä. Sen avulla voidaan tehdä analyysi terveydentilasta sekä ennaltaehkäistä ja hoitaa erilaisia häiriö- ja sairaustiloja.

Koko kehon refleksologiassa eli vyöhyketerapiassa heijastealueita ja -pisteitä etsitään sekä hoidetaan kaikkialta kehosta. Teorian mukaan ihmisessä on 10 "vyöhykettä" eli energiakanavaa, jotka kulkevat pystysuunnassa läpi kehon päästä jalkoihin. Jokaisella  elimellä, rauhasella tai kehon osalla on heijastealue vastaavalla  jalkaterän, käden, korvan ynnä muun alueella.

Miten refleksologia hoitaa kehoa?

Käsittelemällä kipeitä heijastealueita käynnistetään elimistön oma paranemistapahtuma. Hoidon apuvälineinä käytetään käsien lisäksi hoitopuikkoja heijastepisteiden tarkemmaksi paikantamiseksi. Hoidon seurauksena elimistöstä vapautuu endorfiineja eli hyvän olon hormoneja, kehon energiavaraus lisääntyy ja terveyden taso nousee. Vyöhyketerapiahoito toimii parhaiten ennaltaehkäisevänä, kun kehosta löytyy omia voimia ylläpitää terveyttä. Usein vyöhyketerapian tueksi suositellaan myös ravinnon remonttia, sekä mahdollisuuden mukaan tarkistetaan elämäntilanne kokonaisuudessaan huomioiden alttius stressille.

Kenelle, miksi ja miten usein

Pitkäaikainen elimistön altistaminen huonoihin olosuhteisiin saa kehon voimaan huonosti.
Tunnettuja nykyajan uhkatekijöitä terveydellemme ovat hektinen elämäntapa, stressi, lisäaineet, epäterveelliset ravintotottumukset ja luontaisen kosketuksen puute. Keho alkaa viestittää huonovointisuutta esimerkiksi kivuilla. Viimeistään tässä vaiheessa on oikea aika pysähtyä ja alkaa huolehtia elimistön tarpeista.
Täydentävänä terveydenhoitomuotona vyöhyketerapia sopii kaikille, koska käsittely räätälöidään aina asiakkaan tarpeen ja tilanteen mukaan. Vyöhyketerapia sopii erinomaisesti terveyden ja hyvinvoinnin ylläpitämiseen.

Refleksologialla on saatu hyviä tuloksia seuraavien ongelmien hoidossa:

  • stressin hallinta

  • uupumus

  • rentoutuminen

  • unettomuus

  • migreeni

  • tuki- ja liikuntaelinongelmat

  • aineenvaihduntaongelmat

  • kivun lievittäminen

  • lihaskireyden lievittäminen

  • hormonitoiminnan tasapainottaminen

  • verenkierron vilkastuttaminen

  • häiriintyneiden elintoimintojen tasapainottaminen

  • lapsettomuus

  • koliikki

  • allergiat

  • kuukautis- ja vaihdevuosiongelmat.

Hoitokertojen määrä ja tiheys vaihtelevat tarpeen mukaan. Jo 3–4 hoitoa antaa hyvän olon ja tuloksia. Useimmiten tarvitaan kuitenkin 12 hoitokerran toisto viikon välein tai jopa enemmän.

Hoito tapahtuu akuuteissa tapauksissa tavallisesti 1–2 kertaa viikossa ja kestää 1–1½ tuntia kerrallaan, sen jälkeen hoitokertojen väliä voi pidentää.

Hoitoreaktioista

Negatiiviset reaktiot menevät nopeasti ohi. Tavallista on, että olo tuntuu kevyeltä – ikään kuin akut olisi ladattu; nauti siitä. Hoitoa tehostavana apuna suosittelen Ecowayn lisäravinteita, jotka maksimoivat hoidon vaikutuksen. Lisäravinteiden ainesosat ovat luontaisia, eivätkä ne sisällä keinotekoisia ainesosia. Yleisiä reaktioita ovat muun muassa:

  • rentoutuminen

  • kehon toimintojen ja verenkierron aktivoituminen

  • aineenvaihdunnan vilkastuminen, kuona-aineiden poistuminen

  • kipu- ja särkytilojen lieventyminen

  • unen laadun parantaminen

  • stressinsietokyvyn kohoaminen

  • vastustuskyvyn kohoaminen

  • piristyminen

  • hyvänolontunteen lisääntyminen

  • vilunväristykset

  • lisääntynyt janon tunne ja/tai virtsaamistarve

  • limanerityksen lisääntyminen

  • uneliaisuus

  • tunnereaktiot, itkuisuus, ärtyisyys.

Tiesitkö?

  • Refleksologia eli vyöhyketerapia on luontaisterapeuttinen hoitomuoto, joka toistaiseksi ei kuuluu koululääketieteen piiriin. Luontaisterapiat eivät kumoa koululääketiedettä tai kilpaile sen kanssa – päinvastoin ne voivat täydentää toisiaan.

  • Hoito perustuu kansanlääkintään, käytännön kokemuksiin ja havaintoihin. Sen käytöstä löytyy viitteitä Kiinaan, Intiaan ja Egyptiin sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan.

  • Nykyinen vyöhyketerapia sai alkunsa 1920-luvulla USA:ssa lääkärien William Fitzegeraldin ja Edward Bowersin kehittämänä.

  • Tässä muodossa refleksologia tuli Suomeen 1900-luvun alussa Ruotsista, jossa sen tunnetuin kehittäjä oli Karl-Axel Lind.

Muista!

Mikäli käytät lääkkeitä tai olet saanut muita hoito-ohjeita lääkäriltäsi, mainitsethan niistä ennen hoidon aloittamista. Lääkärin määräämiin lääkkeisiin ja muihin hoitoihin emme tässä hoitosuhteessa puutu, vaan niistä on hyvä neuvotella oman lääkärisi kanssa.

Ylläpidä terveyttäsi ja hyvinvointiasi! Varaa aika vyöhyketerapiaan/refleksologiaan Turussa.

Lähetä viesti numeroon 045 319 4177